Valesokkeli eli piilosokkeli otettiin käyttöön jo 1960 -luvulla ja sitä on rakennettu aina 1990 -luvulle asti. Valesokkeli on ollut hyvin käytetty rakenne maanvaraisena perustustapana. Tänä päivänä rakenne luokitellaan asuntokaupan kuntoarviossa riskirakenteeksi, minkä vuoksi valesokkeli on vähitellen poistunut käytöstä perustuksien toteutustapana.
Mistä nimitys valesokkeli sitten tulee? Kun tarkastellaan rakennusta ulkoapäin, näyttää siltä, että kiinteistössä on betoninen korkea perustus, jonka yläpinnasta alkaisi sisäpuolen lattian pinta. Todellisuudessa sisätilan pinta alkaakin ”maan tasalta” ja eristekerros vielä alempaa, maanpinnan tasoon nähden. Tästä tulee nimitys ”valesokkeli”. Valesokkeli on kohtuullisen helppo tunnistaa juuri rakennuksen ulkopuolelta ulko-oven kohdalta, sillä ulko-oven alareuna ulottuu noin 20 – 40 cm sokkelin yläpinnan alapuolelle.
Millainen riski valesokkeli on?
Riskirakenteeksi luokitellaan rakennetyypit, jotka on todettu käytännössä vaurioherkäksi rakenteeksi. Riskirakenne on voinut ollut oman aikakautensa rakennusmääräysten ja -ohjeiden mukainen ja ongelmat on usein havaittu vasta vuosien käytön jälkeen. Valesokkelia käytettiin, koska tämä mahdollisti sen, ettei tarvittu erillistä nousua sisään rakennukseen. Valesokkelilla haettiin perusmuurin lämpöteknistä ja tiivistä rakennetta.
Kun seinän alaosan puurakenteet ovat maanpinnan tasossa tai sen alapuolella, kapilaarinen kosteus ja maaperän kosteus aiheuttavat riskejä. Seinärakenteen alaosan tuuletus ja kosteuden poistuminen rakenteista ei tapahdu samalla tavalla kuten maanpäällisissä rakenteissa. Kosteus mahdollistaa ja lisää mikrobien kasvua seinärakenteessa ja aiheuttaa sisäilmaongelmia ja tätä kautta myös hengitystieinfektioita sekä muita vaikeasti määriteltäviä sairauksia.
Riskit kasvavat, kun maaperä rakennuksen ympärillä on tiivistä, salaojat- ja sadevesijärjestelmät puuttuvat tai veden poisohjaaminen on puutteellista ja maanpinnan muoto ohjaa vettä rakennuksen suuntaan. Lisäksi mikäli rakenteessa ei ole kosteussulkua maaperään vasten, kosteuden siirtyminen rakenteessa helpottuu ja edesauttaa pitämään rakenteen kosteana. Valesokkeli ei siis aina tarkoita märkiä rakenteita ja kosteusongelmia. Jos valosokkelilla varustettu rakennus on kallion päällä, jossa rakennuksen alle ei kerry lammikoita ja vesi valuu rakennuksesta pois päin, ei riskiä käytännössä ole.
Asuntokaupan yhteydessä tehtävissä kuntotarkastuksissa valesokkeli katsotaan riskirakenteeksi, mistä syystä se tulee selvittää aina rakenteita avaamalla. Tätä varten on laadittu KH -kortti, joka sisältää toimenpiteen ohjeet (KH 90-00394 Kuntotarkastus asuntokaupan yhteydessä, suoritusohje, 2007).
Kuinka riskiä vähennetään?
On olemassa myös toimivia valesokkeliratkaisuja ja lisäksi valesokkeliratkaisuita voidaan myös parantaa. Yksi helppo toimenpide on vähentää kiinteistön kosteusrasitusta vedeneristyksellä. Puuttuvien tai toimimattomien salaojien ja sadevesijärjestelmän korjaaminen on tärkeää, jotta maaperä saadaan kuivaksi ja jatkuvaa kosteusrasitusta vähennettyä. Tähän riittää normaali toimiva salaojitus ja sadevesien pois ohjaaminen perusmuurin vierestä ja maanpinnan muotoilu siten, että pintavedet ohjataan rakennuksesta pois päin.
Kuinka korjataan?
Kun rakenne on vaurioitunut, korjaus on suositeltavaa. Vaihtoehtoina on korvata alajuoksu harkoilla tai metallilla. Korjaaminen tapahtuu kengittämällä. Menetelmässä asetetaan metallinen elementti alajuoksun tilalle. Tapa on nopea ja tehokas. Valesokkelin korjauskustannukset ovat arviolta noin ~1000 €/jm, kun korjataan sekä sisä- että ulkopuolelta.
